lauantai 28. marraskuuta 2015

Tyynynpäällinen... ja jotain muutakin

Marraskuu on ollut hiljainen kuukausi täällä blogissa ja johtuu siitä, että oikea käteni ja lapa ovat vihoitellut oikein kunnolla, itse asiassa koko yläkropan oikeapuoli niskasta lähtien, joten olen tietoisesti yrittänyt vähentää kotona tietsikalla oleilua, kun töissä sitä ei voi vältellä mitenkään, työ on kokonaan tietokoneen varassa tehtävää.
 Jotain olen saanut ommeltuakin eli toinen kangastusseilla piirretty tyynynpäällinen on valmis ja siihen harjoittelin vapaakirjontaa pitkästä aikaa.
Rakettikorttikin valmistui 6-vuotis synttäreille.
Tyynynpäällinen toiselta puolelta. Kangas on joskus aikaa sitten ostettu pala ja kului, lähestulkoon kokonaan, kortin toinen puoli on myös samaa kangasta.
Samalla, kun katselin kangasta tyynyn takaosaan, löysin tämän kankaan ja siitä tein yksinkertaisen penaalin. Tämäkin kangas on ostettu joskus aikaa sitten ja sitä jäi vielä toiseen penaaliin tai pieneen pussukkaan.
Kävimme viikko sitten Tampereen Ikeassa pitkästä aikaa ja pitihän minunkin ostaa näitä kangaspaloja, vaikka ensin en meinannut niitä löytääkään, oli piilotettu niin hyvin kaikkien kankaiden alle laatikkoon. Tässä on kaksi pakettia ja aika mukavasti saman värisiä, joten eiköhän näistä jotain joskus valmistukin.
 Löysin ompelupöydän viereen tarvikkeille säilytyskärryn. Löytyy Ikean sivuilta tarjoiluvaunu Råskog nimellä. Tuntuu tukevalta ja pyörät alla luistavat mainiosti, joten siirtely onnistuu hyvin. Saan kaikki leikkuupöydällä ja ompelukonepöydällä olevat tarvikkeet yhteen paikkaan. Keskimmäistä hyllyä saa säätää ylemmäs ja alemmaksi. 
Tämä ostos oli oikein mieltä lämmittävä ja tulin oikein iloiseksi hankinnastani:))
 
Viime viikolla pääsin käymään täällä.
Viikko sitten satoi tännekin syksyn ensilumi, mutta sitä iloa ei kestänyt kuin pari päivää ja taas on maa musta, lumimarja puutarhassa yrittää lohduttaa valkoisilla marjoilla.

Sydämmellisesti kiitoksia kommenteista!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Musta kaunotar ja pöytäliinan uusi muoto

 Marraskuu on jo puolessa välissä ja vihdoin on keppihevosen pää valmis, vielä pitäisi tehdä suitset ja korvasuojat mustalle kaunottarelle. Värit ovat tilaajan valitsemat ja mallin otin täältä.
 Sivuilla oli hyvät ohjeet tekoon.
 Eikös olekin kaunis heppa:)
 Kirpparilta ostettu pieni pöytäliina muuttui kahdeksi pussukaksi.
 Tämä malli on kiva tehdä ja isompaan pussukkaan mahtuu esim. korkeampikin pullo ja harja.
 Pienempi menee vaikka käsilaukussa pikkutavaroille.
 Kokeilin laittaa jotain koristetta isomman pussukan pintaa, mutta jotenkin nyt ei vain mikään mielestäni sopinut, vaan kangas on mielestäni jopa jouluinen väritykseltään.
Lämmin kiitos kommenteista!

Mukavaa viikonalkua kaikille!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...